Introverteista on puhuttu paljon viime vuosina ja hyvä niin.

Susan Cain herätti keskustelua TED-puheellaan introverteista työpaikoilla vuonna 2012 ja Linus Jonkmanin kirja Introvertit – Työpaikan hiljainen vallankumous jatkoi aiheen esiin tuomista seuraavana. Edelleen valtavirtamediat kirjoittelevat tasaiseen tahtiin introverteista ja uusia tietokirjoja tulee kirjakauppojen hyllyihin.

Keskustelu jatkuu ja pysyy varmasti aina ajankohtaisena. Itseäni kuitenkin usein huvittaa, miten introvertit ikään kuin joutuvat tunnustamaan tai paljastamaan olevansa sisään päin kääntyneitä. Monet saattavat olettaa jonkun olevan työnsä takia ekstrovertti ja introversion paljastuessa ollaan hyvin hämmästyneitä.

Introversio on persoonallisuuden piirre, ei sairaus tai luonnevika. Arviolta 25 – 40 % väestöstä on introvertteja. Kirjassa The Introverted Leader väitetään luvun olevan vielä suurempi – jopa 47 – 55 % yhdysvaltalaisista olisi Jennifer Kahnweilerin kirjan mukaan introvertteja. Introversioon kannattaa perehtyä jo pelkästään senkin takia, että monet työtovereistasi ovat suurella todennäköisyydellä introvertteja, vaikket itse olisikaan.

Olen itse oppikirjan mukainen introvertti. Vuosia yritin perustella ihmisille omaa toimintaani tietämättä itsekään, mistä on kyse. Olen aina kokenut valtavaa tarvetta pitää energiatasoistani huolta vetäytymällä sisäiseen maailmaani. Peruskoulun aikoina menin koulun jälkeen ennemmin kotiin lukemaan kirjoja ja kuuntelemaan musiikkia, kuin vietin aikaa muiden koulukavereiden kanssa. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi pitänyt luokkakavereistani. Olin vain väsynyt koulupäivien jälkeen ja halusin vetäytyä kodin suojaan latailemaan akkuja omassa rauhassani. Tämä saattoi aiheuttaa konflikteja ikätovereiden ja jopa vanhempieni kanssa, kun jättäydyin pois vaikkapa koulun jälkeisistä yhteisistä leikeistä tai lintsasin vanhempieni maksamista harrastuksista.

Esimiehenä nautin työkavereideni ja tiimiläisteni seurasta, mutta sama kaava yksinolon tarpeesta toistui. Työpäivän jälkeen painun suoraan kotiin, jotta jaksoin taas seuraavana päivänä tsempata palavereissa, valmennuskeskusteluissa ja asiakaskohtaamisissa. Afterworkit tuntuivat painajaisilta ja kieltäydyin niin monista kokkareista, että kutsujen esittäminen loppui minulle kokonaan. Olen myös parisuhteessani käynyt keskustelua, miten joskus tarvitsen yksinäisyyttä akkujen latailuun, eikä kyse ole etteikö suhteessamme olisi kaikki hyvin.

Introverttipuoleni minussa herättää välillä kummastelua muissa. Olen toiminut myyjän tehtävissä, esimiehenä, johtajana ja johtoryhmissä. Olen harjoitellut elämään kuin ekstrovertti tarpeen vaatiessa ja sen takia introvertiksi tunnustautuminen saattaa oudoksuttaa jopa läheltä työskentelyäni seuraavia ihmisiä. Olen kuitenkin kertonut tästä avoimesti työkavereille ja ystävilleni, jottei tarvitse ihmetellä tarvettani vetäytyä välillä. Nykyään tehdessäni töitä mm. puhujana ja valmentajana, oletetaan minun melkein aina olevan työni (muille ihmisille puhumisen) takia ekstrovertti.

Tässä blogipostauksessa käyn läpi, voiko introvertti olla hyvä johtaja. Kerron mitkä asiat ovat mielestäni introverttien vahvuuksia ja heikkouksia johtotehtävissä. Lopussa esitän kysymyksiä, mitä introvertin tai introverttejä johtavan esimiehen kannattaa pohtia.

introvertti vs ekstrovertti introvertti johtaja esimies

Mitä eroa on introvertilla ja ekstrovertillä?

Aloitetaan lyhyellä kertauksella kahdesta keskeisestä luonteenpiirteestä, eli introversiosta ja ekstroversiosta.

Introvertti on sisäänpäin suuntautunut ja ekstrovertti ulospäin. Merkittävin ero näiden kahden persoonallisuustyypin välillä on, miten eri lailla nämä lataavat itseensä psyykkistä energiaa ja orientoituvat ulkopuoliseen maailmaan.

Introvertit saavat energiaa sisäiseen maailmaan kääntymällä ja latautuvat yksinolossa.

Ekstrovertit taas latautuvat kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa.

Maalaan tämän esimerkin kautta:

Introvertti ja ekstrovertti lähetetään työnantajan kustantamana toimialan messuille. Päivä sisältää intensiivistä verkostoitumista ja kouluttautumista. Messupäivän jälkeen työtoverit ehdottavat afterwork-tilaisuutta, josta introvertti kieltäytyy ja johon taas ekstrovertti lähtee mielellään.

Introvertin kieltäytyessä ei ole kyse siitä, etteikö introvertti pitäisi ihmisistä ja haluaisi osallistua. Hänen energiavarastonsa sosiaalisiin kanssakäymisiin on jo käytetty sille päivälle. Introvertin on päästävä latautumaan omaan hotellihuoneeseen, jotta jaksaa taas seuraavana messupäivänä osallistua verkostoitumiseen ja ihmisten kanssa keskusteluun.

Ekstrovertti taas saa virtaa olemalla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Hänellä on rentoutunut olo hektisenkin messupäivän jälkeen, kun hän on saanut viettää aikaa ihmisten kanssa. Hän osallistuu mieluummin afterwork-tilaisuuteen kuin lähtee yksin hiljentymään omaan hotellihuoneeseensa.

Introvertin tunnistaminen päältä päin ei ole aina niin helppoa kuin annetaan ymmärtää. Toki introvertit voivat olla hiljaisempia muiden seurassa ja heidät voi löytää kesken sosiaalisen tapahtuman itsekseen mietiskelemästä. Nämä ovat yleisiä stereotypioita, joita introverteista maalataan. Länsimaissa stereotypistä ekstroverttiä (puheliasta, energistä, ryhmässä viihtyvää yksilöä) pidetään kuitenkin ihanteena ja näin introvertti saattaa pakottaa itsensä käyttäytymään eri tilanteissa ekstrovertin lailla.

On olemassa myös kolmas persoonallisuustyyppi: ambivertti. Jos et koe olevasi selkeästi sisään- tai ulospäin kääntynyt, niin tämä sana kuvastaa silloin sinua.

Lue lisää:

Yleisiä harhaluuloja introverteista

Välillä introverteista lukee hauskoja kärjistyksiä ja toki introvertti saattaa joskus omalla käytöksellään näitä elää todeksi. Olen kuitenkin törmännyt hauskoihin oletuksiin kertoessani introversiostani.

Tällaisia hassuja olettamuksia ovat olleet muun muassa:

Kaikki introvertit ovat ujoja tuppisuita

Luonteenpiirteet voivat vahvistaa tietynlaista käyttäytymistä, kuten esim. hiljaa olemista. En kuitenkaan allekirjoita tätä väittämää, sillä olen itse nuorena oppinut, miten eri tilanteissa ihmisten odotetaan käyttäytyvän. Palavereissa täytyy rohkaistua avaamaan oma suu, jos haluaa saada ideansa esille. Verkostoitumistapahtumissa ei voi istua nurkassa tarkkailemassa, jos haluaa saada uusia kontakteja. Ryhmäkeskusteluissa ei voi antaa vain muiden dominoida keskustelua, jos haluaa vaikuttaa päätöksentekoon.

Vaikka Suomessa ei ole samanlaista small talk -kulttuuria, kuin vaikkapa Yhdysvalloissa, palkitaan täällä pohjolassakin myös esilläolosta ja suunsa avaamisesta. Introvertit kyllä tietävät tämän ja voivat olla hyvinkin sosiaalisia oman jaksamisensa kustannuksella. Psykologi Jordan B. Peterson mukaan ekstrovertit pääsevät esimerkiksi vähemmällä ylennysten ja opiskelujen suhteen, sillä he osaavat luontevasti kommunikoida ideoistaan ja osaamisestaan muille. Tuppisuuna olemisessa on siis riskejä, jotka introvertit tietävät. Jos ei rohkaistu avaamaan omaa suutaan oikeassa paikassa, voidaan esimerkiksi ylennys antaa itseään paremmin markkinoivalle ekstrovertille.  

Isoissa ryhmäkeskustelussa introvertti saattaa vaikuttaa vetäytyvämmältä, mutta kiinnostavissa keskusteluissa ja oikeiden ihmisten ympärillä introvertti voi olla hyvinkin puhelias. Introvertti syttyy pitkistä, syvällisistä ja itselleen merkityksellisistä keskusteluista. Nämä muodostuvat yleensä pienessä ryhmässä, jossa ei tarvitse taistella suunvuorosta ja ajatuksia pystyy prosessoimaan. Tällaisten keskustelujenkin jälkeen introvertti voi tuntea taas itsensä väsyneeksi, eli kiinnostavillakin keskusteluilla on hintansa.

Introvertit eivät pidä ihmisistä

Muistan kerran, kun kuulin minusta puhuttavan, esimiesalaiseni perehdyttäessä uutta tiiminjäsentä. Työskentelin tuolloin tavaratalojohtajana. ”Helenaa ei sitten saa häiritä jatkuvilla keskeytyksillä, koska hän inhoaa ihmisiä.” Tämä oli toki leikkimieliseksi heitoksi tarkoitettu, mutta jäin tuolloin pohtimaan, miltä introversio voi näyttyä ulospäin.

Olimme sopineet tiimini kanssa, että työhuoneeni oven ollessa kiinni (aina paria tuntia työpäivästä) minua ei saisi keskeyttää muuta kuin erittäin tärkeillä ja kiireisillä asioilla. Tämän ajan olin varannut siihen, että sain syventyä esim. palavereiden suunnitteluun, purkaa rauhassa sähköpostiani, suunnitella myyntiä ja tehdä analyysejä. Lisäksi tuona aikana akkuni latautuivat yksinolosta ja pystyin taas olemaan parempi esimies loput päivästä käydessäni keskusteluja tiimin kanssa virkeänä.

Jos introvertti ei saa ladattua itseensä psyykkistä energiaa, voi väsyneisyys purkautua ärtyneisyytenä ja hermostuneena käytöksensä. Tarve eristäytymiselle voi siis hyvin näyttäytyä ulkopuolisille niin, ettei pidä muista ihmisistä. Kyse on kuitenkin omista voimavaroista huolehtimisesta.

Introvertit ovat ylimielisiä eivätkä halua osallistua kanssakäyntiin muiden kanssa

Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Introvertti tarvitsee yksinoloa, eristäytymistä ja omiin ajatuksiin uppoutumista ladatakseen akkuja.

Eli jos introvertti kieltäytyy illanistujaisista tai muista kissanristiäiskutsuista, ei kyse ole välttämättä siitä, ettei hän pitäisi sinusta. Tai jos introvertti välttelee työpäivän jälkeen puhelimeen vastaamista, ei sitäkään kannata ottaa henkilökohtaisesti. Introvertti voi olla vain hyvin lataamassa itseensä energiaa, jotta jaksaa paremmin arjessa.

Kaikki introvertit haluavat ammatin, jossa saavat työskennellä pelkästään yksin

Vaikka introverteilla on tarve yksinoloon, ei se tarkoita, että introvertit haluaisivat eristää itsensä täysin muista. Introvertille ihmissuhteet ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä, mitä ekstroverteillekin. Introvertti saa myös ideoita ja sielunruokaa kohtaamisista, vaikka energiatasot alenevatkin juttutuokioista muiden kanssa.

Useissa persoonallisuus- ja ammatinvalintatesteissä introverteille kuitenkin luetellaan parhaiksi ammateiksi töitä, joissa on paljon yksinoloa (esim. kirjanpitäjä, kirjailija, kirjastonhoitaja, tutkija). Itse olen nauttinut kuitenkin yhtä paljon myös ihmisten kanssa työskentelystä kuin yksintyöskentelystä. Rakastan nimittäin inspiroivia työkavereita ja keskusteluja heidän kanssaan. Introverttia ei siis tarvitsee eristää työpaikalla mihinkään omaan kellarikerrokseen muista työkavereista.

introvertti johtaja esimies

Introvertin vahvuudet johtajana

Introvertin palkkaamista esimies- tai johtotehtäviin ei tarvitse pelätä.

Jos tarvitsee kuvata ihanteellista johtajaa, niin monelle saattaa tulla mielikuva karismaattisesta ja puheliaasta ekstroverttijohtajasta. Ekstroverttejä ja introvertteja ei tulisi kuitenkaan asetella johtotehtäviin palkatessa vastakkain, vaan tunnistaa molempien ihmistyyppien erilaiset vahvuudet.

Introvertilla sisäänpäin kääntyneisyydestä voi olla jopa paljon hyötyä johtotehtävissä.

Introvertit ovat hyviä kuuntelemaan

Oli kyse sitten kehityskeskustelusta tiimin jäsenen kanssa tai asiakkaan tarpeiden kartoituksesta, introvertti antaa tilaa keskustelun toiselle osapuolelle tuoda omia ajatuksiaan esiin.

Ihmisen syvimpiä tarpeita ovat mm. nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tulemisen tarpeet. Nämä ruokkivat yksilössä mm. arvostettuna olemisen tunnetta. Arvostettuna olemisen tunne taas vaikuttaa esimerkiksi työsuoritukseen, työntekijän sitoutuneisuuteen ja asiakkaan ostopäätöksen tekoon. Introverteilla on luontainen kyky edistää tällaisia tuntemuksia kanssaihmisissä pelkästään kuuntelemalla ja antamalla tilaa keskustelukumppanille.  

Toisena kuuntelemisen kyky vaikuttaa myös muiden osaamisen yhdistelemiseen. Kun introvertti kiinnittää huomiota ympärillä tapahtuviin ja sanottuihin asioihin, pystyy hän hyödyntämään useiden henkilöiden osaamista nivomalla muiden esiin tuomat asiat kokonaisuuksiksi sisäisessä maailmassaan. Yhteisen näkemyksen muodostaminen tiimissä onnistuu yksinkertaisemmin, kun joku kiinnittää huomiota, että kaikki tulevat kuulluksi.

Introvertit pohtivat asioista syvällisesti ennen päätöksentekoa

Introvertit miettivät asioita ensin sisäisessä maailmassaan, ennen kuin kertovat ajatuksistaan muille. Introvertit haluavat tarkastella asioita syvällisesti, pohtia kunnolla ja ideoida ennen toimeen tarttumista. Tämä johtuu mm. introverttien aivoista. Kun aivot vastaanottavat tietoa ulkomaailmasta, kulkee ärsyke pidemmän reitin introvertin aivojen hermoradoissa kuin ekstroverteillä.

Tämä koskettaa myös päätöksentekoa ja tarkoittaa esim. palavereissa, että introvertit kuuntelevat ensin ja sanovat vasta sitten, mitä ajattelevat. Asioiden syvällinen pohtiminen edesauttaa viimeistellympien ja laadukkaampien ideoiden esittämistä.

Introvertti ei tee myöskään herkästi impulssipäätöksiä, vaan hakee tietoa ja tarkastelee asioita monelta kantilta. Tämä ennaltaehkäisee monia riskejä, kun introverttijohtaja tekee päätökset perusteellisesti ja harkitusti.

Introvertit janoavat merkityksellisiä keskusteluja

Introvertteja on vaikea houkutella mukaan pinnalliseen keskusteluun, vaan he kysyvät mieluummin isoja kysymyksiä ja etsivät tarttumapintaa ihmisistä. Tämä tuo ihmissuhteisiin syvyyttä ja edesauttaa esimerkiksi luottamusta työpaikoilla.

Introverttijohtaja ei esimerkiksi epäröi keskustella arvoista, missiosta ja visiosta syvällisemmin työntekijöiden kanssa. Haastavaan pohdintaan osallistuttaminen edistää työntekijöiden omia oivalluksia ja syventää työyhteisön oppimista.

Introvertit motivoituvat itse työn teosta ja työn laadusta

Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä koskien introvertteja on, etteivät he ole yhtä menestyksen haluisia kuin sosiaalisemmat ekstrovertit. Tosiasiassa introvertteja ja ekstroverttejä motivoivat eri tekijät ja he mittaavat menestystä eri mittareilla.

Introverttien ja ekstroverttien aivot poikkeavat toisistaan ja palkitsemisjärjestelmät aktivoituvat erilaisista ärsykkeistä. Palkitsemisen ja tunnustusten sijasta, introverttijohtaja saa enemmän tyydytystä tiiminsä laadukkaasta työstä ja työhön syventymisestä.

Yksi syy tälle löytyy ekstroverttien ja introverttien aivojen tavasta reagoida välittäjäaine dopamiiniin. Dopamiini vaikuttaa mm. henkilön motivaatioon saavuttaa ulkoisia tavoitteita, kuten tavoitella palkintoja ja julkista tunnustusta. Dopamiini voi esimeriksi motivoida henkilöä tavoittelemaan enemmän rahaa, lisäämään ystäväpiiriään, pukeutumaan tyylikkäästi tai havittelemaan ylennystä. Ekstroverteillä on havaittu korkeammat aktiivisuudet dopamiinin kulkureiteillä.  

Introverteilla on taas korkeammat asetyylikoliinin pitoisuudet. Asetyylikoliini on myös mielihyvän tuntemuksiin liittyvä välittäjäaine, mutta se vaikuttaa henkilön kääntyessä ulkoisten asioiden sijasta sisäänpäin. Ihminen tuntee olonsa hyväksi, kun saa keskittyä työskentelyyn, reflektoida asioita ja syventyä intensiivisesti johonkin aiheeseen.

Lue lisää:

introvertti esimies johtaja vahvuudet

Tunnettuja introverttijohtajia

Introversio ei ole siis este johtajana toimimiselle. Päinvastoin!

Tässä lista muutamista tunnetuista introverttijohtajista:

Bill Gates on ehkä maailman tunnetuin introverttijohtaja. Netflix-dokumenttisarjassa Koodi Bill Gatesin mieleen kuvataan, kun Gates uppoutuu omiin ajatuksiinsa, prosessoi asioista syvällisesti ja eristäytyy välillä pitämään kirjojen lukulomia yksin mökille.

Steve Wozniak perusti Steve Jobsin kanssa Applen. Wozniak on kertonut, että Jobsin ollessa ekstrovertti he täydensivät hyvin toisiansa työparina.

Mahatma Gandhi johti satoja kymmeniä tuhansia ihmisiä Intian itsenäisyysliikkeen johtajana. Gandhin ollessa pidätettynä protesteistaan, jopa yli satatuhatta intialaista lähti kaduille osoittamaan mieltään. Gandhi ei kuitenkaan aina nauttinut ihmisten seurasta ja hän on kuvaillut itseään ujoksi. Omissa kirjoituksissaan Gandhi on kuitenkin todennut, että ujous ei ole ollut hänelle haitta vaan enemmänkin suojakilpi.

Barack Obama vetäytyi presidenttiaikanaan perheillallisen jälkeen 4-5 tunniksi työskentelemään yksinomaan työhuoneeseensa. Tämä oli hänen aikaansa päivän sosiaalisista vaatimuksista toipumiseen.  

Yritin kaivaa tälle listalle myös tunnettuja naisjohtajia ilman kunnollisia tuloksia. Heitäkin on varmasti, mutta heidän introversiostaan ei ole kirjoitettu yhtä ahkerasti. Kaikilla introverttijohtajia käsittelevillä listoilla on enimmäkseen lueteltu miehiä. Jos laajentaa hakua muihin julkisuudenhenkilöihin, alkaa listoilta löytymään myös naisia, kuten esim. J.K. Rowling (kirjailija), Courtney Cox (näyttelijä), Emma Watson (näyttelijä), Meryl Streep (näyttelijä) ja Laura Bush (Yhdysvaltojen entinen ensimmäinen nainen). Julkista työtä tekevät ihmiset voivat siis hyvin olla introvertteja.

Lue lisää:

introvertti johtaja esimies tunnettuja introverttejä

Introvertin heikkoudet johtajana

Introvertilla ja ekstrovertillä on molemmilla omat vahvuutensa.

Jotta voi olla vahvuuksia, tarvitaan niiden vastakohdaksi myös heikkouksia.

Introvertin heikkouksia voivat olla mm.

Ulkoisiin palkintoihin heikosti motivoituminen

Monet yritysten palkkiojärjestelmät on suunniteltu palkitsemaan ulkoisista ärsykkeistä motivoituvia ekstroverttejä (esim. julkiset tunnustukset ja rahapalkkiot). Introvertti ei kuitenkaan innostu aina yhtä herkästi ulkoisista palkinnoista, vaan kiinnostuu enemmän itse työn tekemisestä ja siihen syventymisestä. Pelkkien numeraalisten mittareiden esim. lyhyen aikavälin myyntikisojen tai tulostavoitteiden lisäksi, tunnustusta voi antaa myös ideoista ja asiantuntijuudesta (substanssi). Introverteille voi esimeriksi antaa kiitosta palaverissa tuotujen ideoiden käyttökelpoisuudesta tai asiakasrajapinnassa esiintyvien rokkitähtien onnistumisen mahdollistamisesta taustajoukoissa.

Sähäkkyyden ja nopean päätöksenteon puute

Introvertin ja ekstrovertin toisistaan erottaa myös heidän hermostonsa. Introvertteja ohjaa parasympaattinen hermosto ja ekstroverttejä sympaattisen hermoston toiminta. Nämä ovat tahdosta riippumattoman hermoston osia ja ikään kuin kehon kaasu ja jarru.

Parasympaattinen hermosto huolehtii esimeriksi elimistön toimintojen rauhoittamisesta. Sympaattinen hermosto taas auttaa meitä toimimaan tehokkaasti ja saamaan tarvittavat asiat tehdyksi. Introvertin operoidessa ensisijaisesti parasympaattisen hermoston ohjauksessa, ei vauhti aina välttämättä kiihdy energisten ekstroverttien tahtiin sopivaksi.  

Oman osaamisen esiintuominen

Jos introvertilla on taipumusta olla erityisen ujo ja kuoreensa vetäytyvä, voi työtovereilla olla haastavaa saada introvertti mukaan intensiivisiin keskusteluihin. Introvertin voi olla haastavaa ilmaista itseään äänekkäässä yhteisössä, jolloin esimerkiksi hänen osaamisensa ja mielipiteensä voivat jäädä mysteereiksi monille. Introvertin on itse tiedostettava tämä ja rohkaistuttava avaamaan suunsa. Toinen vaihtoehto on, että palaverin vetäjä varmistaa agendassa, että jokainen saa tasapuolisesti suunvuoron ja näin edesauttaa introverttia osallistumaan keskusteluun.

Introvertti väsyy vuorovaikutuksesta ja hälyisästä ympäristöstä

Vaikka introvertti nauttii ihmisten seurasta, väsyy hän silti kanssakäymisistä. Erilaiset seminaaritilaisuudet, hälyistä co-working tilat, kuulumisten vaihtaminen työkavereiden kanssa ja intensiivinen brainstormailu palaverissa voivat olla introvertille hyvinkin uuvuttavia. Työpäivä tai jopa työviikko on hyvä rytmittää niin, että introvertti saa riittävästi palautua erilaisista kohtaamisista.

Lue lisää:

Yhteenveto

Introverteilla ja ekstroverteillä on erilaisia vahvuuksia johtajina. Ekstroverttejä ja introvertteja ei kannata asetella paremmuudessa vastakkain ja yrittää ratkaista, kumpi persoonallisuus sopii johtajan pestiin paremmin. Persoonallisuuspiirteet voivat korostaa tietynlaista käyttäytymistä, mutta kaikki olemme silti edelleen yksilöitä.

Introvertin ja ekstroverttien aivot poikkeavat toisistaan, mikä luo molemmille persoonallisuustyypeille erilaisia vahvuuksia. Introvertin vahvuuksia johtajana ovat mm. asioiden syvällinen pohtiminen, itse työstä ja siihen uppoutumisesta motivoituminen.

Paras työryhmä muodostuu, kun tiimissä on mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä. Introvertti ja ekstrovertti yhdistettynä työpariksi voivat paikata toistensa heikkouksia ja näin ollen rakentaa voittavamman työtiimin.

Introversio ei ole este johtajaksi ryhtymiselle. Päinvastoin. Introvertti johtajana voi tuoda tiimiin paljon, mikä ei ekstrovertille ole luontaista.

Pohdittavaa introverteille ja introverttien johtajille

Kysymyksiä introvertille:

  • Tietävätkö sinulle merkittävät henkilöt introversiostasi?
    Oletko esim. kertonut esimiehellesi tai puolisollesi olevasi introvertti?
  • Mitä hyötyä sinulle on introversiosta?
  • Entä mitä sinun tulisi kenties kehittä introversiosta johtuen?

Kysymyksiä johtajalle:

  • Miten johdat introvertteja tiimissäsi?
    Miten esimeriksi huomioit palavereita pitäessä tai palkitsemisjärjestelmää suunnitellessasi työpaikan hiljaiset persoonat?  
  • Miten voit auttaa introvertteja onnistumaan heidän työssään?
    esim. avokonttorit sopivat paremmin ekstroverteille
  • Tunnistatko erilaisten persoonien vahvuudet ja heikkoudet johdettavissasi?

Tilaa maksuton miniopas: 8 vinkkiä introverteille oman verkoston rakentamiseen ja ylläpitämiseen.