Sain kunnian olla yhtenä puhujana tämänvuotisessa Johtajatulet-metsäseminaarissa. Tapahtumassa tutkaillaan johtamista eri näkökulmista ja se onkin yksi Suomen suurimmista aihetta käsittelevistä seminaareista. Tapahtuman järjestää kahden vuoden välein Suomen Partiolaiset.

Kun sain kutsun tapahtumaan, hämmennyin ensimmäisenä sen upeasta konseptista. Siis puhekeikalle keskelle metsää? Tapahtuma on yksi ikimuistoisimmista, johon olen osallistunut. Upea ympäristö, kaunis kesäinen sää ja leiriläisten rento tunnelma tarjosivat puhujallekin ainutlaatuisen elämyksen.

Helena Kastikainen
Kuva: Suomen Partiolaiset / Atte Kesti

Puhujina huippunimiä

Tapahtuman työpajojen vetäjien ja esiintyjien kattaus oli todella vakuuttava. Päälavalla nähtiin mm. Alexander Stubb, Camilla Tuominen, Thomas Erikson ja Perttu Pölönen. Muita kiinnostavia puhujia, jotka pistivät ohjelmasta silmääni olivat mm. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann, löytöretkeilijä Pata Degerman ja yrittäjä Paola Suhonen.

Kaiken kaikkiaan tapahtumaan kokoontui yli 3000 johtajuudesta kiinnostunutta osallistujaa. Omaan puheenvuorooni ilmoittautui yli 1400 kuulijaa ja sain itsekin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen siirron päälavalle. Suurin osa tapahtuman osallistujista kuului luonnollisesti partioon, mutta tapahtuma avasi ovensa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

helena kastikainen
Kuva: Suomen Partiolaiset / Mari Lehtisalo

Puheen teema: itsensä johtaminen

Olen rakentanut muutaman vakiosetin puhujakeikoille, mutta tykkään räätälöidä puheet uusiksi jokaista tapahtumaa varten. Tällä kertaa päätin rakentaa kokonaan uuden puheen. Minulle on luonnollisinta puhua tiimin johtamisesta, itsensä johtamisesta, milleniaaleista työelämässä ja itsensä kehittämisestä.

Olen joutunut tutkimaan johtamisen ja itsensä johtamisen teemoja monesta eri näkökulmasta, aluksi tavaratalon johtajana ja nykyisin yrittäjänä. Tiimiä johtaessa olen oppinut vetämään jatkuvasti uusia koulutuksia eri aiheista. Tuo samankaltainen luomisprosessi synnyttää puhekeikoissani edelleen itselleni paljon intoa. Saan olla luova, kun suunnittelen esityksen rakenteen joka kerta vähän erilaiseksi vastaamaan tilaisuuden luonnetta ja tarpeita.

Kysyin tapahtuman järjestäjiltä toiveita, mistä he haluaisivat minun puhuvan. Teemaksi valikoitui yhdessä ajatus itsensä johtamisen perusteista. Otsikon saivat Partiolaiset päättää kolmesta vaihtoehdosta. Tämä määrittelisi puheen tulokulman ja punaisen langan.

Helena Kastikainen Johtajatulet
Kuva: Suomen Partiolaiset / Mari Lehtisalo

Puheen otsikko: Voit saada mitä tahansa, mutta et voi saada kaikkea

Partiolaiset valitsivat otsikoksi yhden lempiväittämistäni: ”Voit saada mitä tahansa, mutta et voi saada kaikkea.” Se muistuttaa, mitä kovalla työnteolla voi saavuttaa, mutta ei kuitenkaan ilman minkäänlaisia uhrauksia.

Jokainen johtaa itseään päivittäin. Olen huomannu, miten vaikeaa asian tiedostaminen yleisesti on. Itsekin unohdan tämän totuuden herkästi kiireen keskellä. Halusin puheenvuorossani kertoa omista oivalluksistani – ensin matkalla yhdeksi Suomen nuorimmista tavaratalojohtajista ja lopulta yrittäjäksi. Päivittäiset pienet valinnat ovat määritelleet urapolkuni ja elämäni suunnan. Ja myöskin kaikki tekemättömät valinnat ovat synnyttäneet seurauksia.

Yksi tärkeimmistä asioista itsensä johtamisessa on ensin määritellä asiat, joissa haluamme saada uudenlaisia tuloksia. Ne voivat uran lisäksi liittyä omaan hyvinvointiin, parisuhteeseen, yhteisöllisyyteen, taiteellisuuteen tai vaikkapa harrastuksiin. Kuinka moni vaikkapa toivoo parempaa arkea ilman, että tekee suunnitelmallisesti töitä sen eteen tai on määritellyt itselleen, mikä se unelma edes on?

Helena Kastikainen Johtajatulet
Kuva: Suomen Partiolaiset / Mari Lehtisalo

Tavoitteet, suunnitelma, toteutus ja mindset

Tavoitteen määrittelyn jälkeen seuraa luonnollisesti toiminta. Toiminnasta seuraa taas monenlaisia lopputuloksia. Ei ole yhtä suoraa polkua onnistumiseen, vaan vastoinkäymisiin suhtautumista on myös hyvä pohtia. Kun emme pääse aina kertaheitolla haluttuun tulokseen, niin lentääkö hanskat tiskiin ja korvien välissä soi ”Game Over”? Entä jos näkisimmekin epäonnistumiset väistämättömänä osana kohti päämäärää kulkemista?

Voit saada mitä tahansa, mutta et voi saada kaikkea. Itsensä johtamiseen liittyy olennaisesti priorisointi. Aikamme on rajallista. Mihin kaikkeen käytämme aikaa päivittäin? Jos mielessä siintää unelma vaikka uudesta työpaikasta taikka urheilun huippusuorituksesta, niin vaatii se uhrauksia. Mistä olet valmis luopumaan omien tavoitteidesi eteen?

Helena Kastikainen Johtajatulet
Kuva: Suomen Partiolaiset / Mari Lehtisalo

Kiitos vielä kertaalleen Suomen Partiolaiset, kun sain olla mukana tapahtumassanne. Seuraava Johtajatulet-tapahtuma järjestetään vuonna 2021.

Puhujakeikkojen tiedustelut:
https://mellakkamanagement.fi/